mä olen tätä elämää tässä tarkasteltuani tullut siihen tulokseen, että mummoja on äxää eri lajia. mummoilla tässä tarkoitetaan nyt tietysti niitä ihan oikeita MUMMOJA, joilla on valkoinen (kenties melko kihara) tukka, mummoisat liikkeet, eleet ja tapa puhua. useinhan sanalla ”mummot” voidaan tarkoittaa tietyllä tapaa kumpaakin sukupuolta edustavia yksilöitä, mutta nämä lajiselvitykseni kohdistan nyt erityisesti nimenomaan feminiinimummoihin. toki selvitys on sovellettavissa myös maskuliinissa. esittelen muutamat stereotyyppisimmät lajit:
SUPERMUMMO: supermummo tekee kaiken vielä ysikymppisenä itse. supermummolla on myös viisaita neuvoja siihen, miten pitkän elämän voi saavuttaa, kuten hiihtäminen tai aamuisin venyttely, maidon tai hyvän kahvin päivittäinen juonti tai ehkä aikaisin nouseminen ja auringosta nauttiminen. supermummot ovat niitä, joiden takia omat elämäntavat alkavat vituttaa ihan toden teolla, mutta joita on tietenkin pakko ihailla ja arvostaa. muistaa vaan hyväksyä sen, että todennäköisesti kuolee itse ennen supermummoa.
INDEPENDENT-MUMMO: tällainen mummo on supermummon alalaji, joka tekee kaiken vielä itse, vaikka jalat tuskin kantavat. eteenpäin independent-mummo pääsee ehkä muutaman kymmenen metrin tuntivauhtia, mutta sinnikkäästi hän taapertaa menemään säällä kuin säällä. tämä mummo näyttää siltä, että tarvitsisi apuvälineitä jos jonkinlaisiin toimintoihin, mutta ei koskaan käytä niitä – hän tekee kaiken itse, kuusi kertaa vaivalloisemmin ja hitaammin. näitä mummoja näkee usein vilkkaissa supermarketeissa pahimpaan ruuhka-aikaan, kun ihmiset ovat päässeet töistä. mummo on viettänyt luultavasti työpäivän verran aikaa päästäkseen perille. mummo ylettää itse ihmeen kaupalla marketin ylimmillekin hyllyille, vaikka kulkukin näyttää huteralta. independent-mummo kommunikoi lähinnä murahtelemalla ja keskustelee usein lähinnä itsensä kanssa. yämän mummon sisua sopii ihailla, mutta kaukaa – vai uskaltaisitko itse tarjota independent-mummolle apua?
ITSE LEMPEYS: lempeä mummo kutsuu kullanmuruiksi likaisimpiakin kadunmiehiä, syöttää iloisena karmaisevia puluja ja lokkeja, jotka paskovat kaiken päälle mikä liikkuu (paitsi lempeän mummon), juttelee jokaiselle vastaantulijalle ja väläyttää hymyn aina, kun siihen avautuu tilaisuus. löytää kultaisen reunuksen perkeleellisimmästäkin asiasta, kuten takkuilevasta liikenteestä (”kävellen saa raitista ilmaa”), sateesta (”tekee hyvää kasvimaalle”) tai koiranpaskasta kadulla (”on se hyvä että vatsa toimii”). lempeä mummo on syy siihen, että myöhästyt töistä tai koulusta, kun et yksinkertaisesti henno katkaista hänen aloittamaansa keskustelua raitiovaunussa, kauppajonossa, liikennevaloissa, rappukäytävässä…
HAPPAMIA, SANOI MUMMO: hapan mummo on lempeän mummon lähes täysi vastakohta. hän ei luota kehenkään ei pidä mistään. pahimmassa tapauksessa hän näkee politiikkaa kaikkialla, ja kaikki on yhtä suurta salaliittoa häntä vastaan. tämän lajikkeen kasvoilla on ikuisesti jähmettynyt hapan nyrpeä ilme, ja luulen, ettei sitä riko muu kuin pieni vahingoniloinen naurahdus silloin tällöin.
FOREVER YOUNG (NOTSOMUCH) –mummo: tässä tapauksessa mummo ei oikeasti taida tietää omaa ikäänsä, tai ainakin yrittää peittää sen kaikin mahdollisin keinoin. jotkut onnistuvat siinä hiukan paremmin (lenita airisto) ja jotkut hiukan huonommin (kasvomaalilla sotkettu kadunkulmamummo, jonka hiukset ovat saparoilla).
…ja niin edelleen. lisäähän löytyy. silmät auki! they’re out there!
