olin ruoholahden citymarketissa siskontytön kanssa viime viikonloppuna. siellä meni luonnollisestikin hermot, ja tulin ajatelleeksi, että supermarketeissa on paljon tilanteita, jolloin sietokykyä koetellaan.
tämä nimenomainen koettelemus syntyi tilanteesta, kun takanaoleva asiakas tuuppi jonossa kärryllään edessäolevan niitä alueita, jotka melko intiimeiksikin koetaan. jonon perusajatus kun on yleensä se, että sä seisot siinä, koska sun edessäsi on jotain, joka blokkaa sun etenemisen tässä edellä mainitussa perättäisessä järjestelmässä. mikäli perättäisyys on kärsivällisyyttä koettelevaa, tarkoittaa se sitä, että myös tämän sinut blokkaavan ihmisen/esineen/toiminnon on MAHDOTONTA edetä kunnes edellä mainittu ihminen/esine/toiminto on vuorostaan liikkunut/liikutettu/suoritettu.
get it? SE TUUPPIMINEN EI SIIS AUTA.
itse inhoan syvästi myös sitä, kun joku jää jonossa odottelemaan kassahihnan päähän eikä kulje eteenpäin vaikka voisi (tässä kohtaa on juuri ylempänä mainitun tuuppimisen vaara). tällöin jonossa seuraavana oleva joutuu itse viimeisillä voimillaan vielä kannattelemaan ostoksia käsissään vaikka hihnalla olisi tilaa laskea ne alas (ja huokaista äänekkäästi helpotuksesta) siksi aikaa, kun ne tuotteet liukuu hihnalla eteenpäin viivakoodinlukijan läpi kaukaloon, josta sä kuitenkin taas joudut lihakset sokkeloisten käytävien seikkailusta väsyneinä ja tärisevinä noukkimaan ne pikku kätösiisi. supermarket-käynnistä tulee siis tahaton treeni. sun syli on nimittäin täynnä niitä edullisia tuotteita, vaikka menisit simppelille maidonhakureissulle (etkä siksi ottaisi koria tai tuuppimiseen ah niin oivallisia kärryjä).
suuri osa ärsytyksen aiheista supermarketissa tulee siis jonotuksesta. samalla tiedostan kyllä, että tämä on puhtaasti suomalaisten (tai pohjoismaalaisten) ongelma. me ollaan niin raivostuttavan tehokkaita joka paikassa, että pienikin ryppy tässä huolellisesti öljytyssä koneistossa aiheuttaa koko tuotantolinjassa valtaisia muutoksia ja reaktioita. espanjassa asuessani jouduin joustamaan supermarketeissa joka kerta, koska siellä ne sekopäät rakastaa jonottaa. ehkä tää koko homma on kääntynyt siellä vähän niinkun ylösalaisin, koska jokainen asiakas supermarketin kassalla oli aina hitaampi kun edellinen. se toimii varmaan tutulla mopotusperiaatteella – kun mun edeltäjä oli kerran pikkusen hidas, niin mä kostan sen kaksinkertaisesti seuraavalle ja hidastelen tässä kassalla vielä vähän enemmän. seuraava ajattelee samalla tavalla, kuten myös sitä seuraava ja niin edelleen, ja näin asiointiaika kassalla kasvaa eksponentiaalisesti koko ajan.
siinä, missä suomalainen supermarketin kassalla latoo ostoksensa kangaskassiin (huom! jonka on ottanut jo kotoa mukaan!) samaa tahtia kun myyjä uskaltaa päästää ne käsistään, seisoo espanjalainen paikallaan ja katselee haltioutuneena jokaisen tuotteen kulkua viivakoodinlukijan läpi. mä en keksi siihen toimettomuuteen mitään muuta syytä kuin sen, että joka kerta kassan vetäessä uuden tuotteen lukijan editse, se on unohtanut jo, miltä se prosessi näytti ja kuulosti edellisen tuotteen kohdalla, ja seuraa ihastuneena mitä se kassa nyt tällä kertaa oikein tekee ja mitä siinä tuon tuotteen kohdalla oikein tapahtuu. joskus ne haluaa sitten vielä alkaa keskustella, joka saa espanjalaisen kassan pysähtymään ja vastaamaan kohteliaasti (keskittyen tietenkin keskusteluun, ei työhönsä, jättäen kaiken muun kesken), jolloin jonossa seuraavana seisovan suomalaisen verisuoni otsassa alkaa jo sykkiä uhkaavasti. no, kun tuotteet on vihdoin maagisesti piipattu lukijan läpi, espanjalainen odottaa, kunnes kassa kertoo ostosten kokonaishinnan, ja ALKAA VASTA SITTEN KAIVAA LOMPAKKOA LAUKUSTA. suomalainen olisi jo pakannut ne kamat (tehokkaasti täysin keskustelematta tämän toiminnan aikana) ja seisoisi s-etukortti tanassa tiskillä ennen kuin kassa ehtii kertoa edes hintaa.
no, kunhan espanjalainen on saanut maksettua (tietenkin tasarahalla yhden ja kahden sentin kolikot mukaan luettuna), on sillä vielä tavarat aivan levällään siinä ostoskaukalossa. ja mikä parasta: tehokkuutta entisestään vähentääkseen espanjalaiset on päättäneet rakentaa supermarkettien kassoille mahdollisimman pienet kaukalot tai jättäneet ne kokonaan tekemättä. silloin siis koko kassa on tukossa ja käyttökelvoton, kunnes asiakas on saanut pakasteherneensä ja pähkinänsä poimittua kuuteen erilliseen pikku muovipussiin, joita ympäristön nimissä jaetaan ilmaiseksi joka kaupassa. sillä aikaa kun tämä ympäristötiedoton asiakas pakkaa tavaroitaan, kassaneiti aikansa kuluksi ISTUU PENKISSÄÄN JA KATSELEE MITÄ SE ASIAKAS TEKEE. tässä vaiheessa jonossa seuraava suomalainen itkee jo verta ja on valmis anelemaan myyjältä, voisiko se vaan veloittaa ton maitopurkin hinnan, että pääsisi kotiin kiskomaan jotain päänsärkyyn. sitten kun se oma vuoro vihdoin tulee, ja suomalainen mahdollisimman tehokkaasti kaivelee pikku kolikoita pikku kukkarostaan, kassaneiti hymyilee sille ja sanoo että ”rauhotu”. MÄÄ OON IHAN RAUHALLINEN!
kuvalla ei ole mitään tekemistä itse postauksen kanssa. tässä korkeintaan demonstroidaan sitä, kuinka suomalainen kiskoo jotain päänsärkyyn ja ahdistukseen.
