unettomuudesta

aika moni varmaan kärsii mun kanssa samasta asiasta: nukkumaanmenovaikeuksista. nyt ei puhuta univaikeuksista, nukahtamisvaikeuksista tai unettomuudesta, vaan siitä, miten vaikeaa on laittaa pää tyynyyn ja silmät kiinni. mieluummin sitä kuitenkin vaan neppailee ja pyörii ja säätää ja ingengöraa.

ja luomunahan ei siis voi mennä nukkumaan, koska ajatukset alkaa juosta. kaikki alkaa ihan viattomasti esimerkiksi siitä, että mitähän sitä pukisi huomenna kouluun tai ottaisi evääksi töihin. sitten se ajatus karkaa ja kiertyy identiteettiasioiden ympärille: no miks mä teen tätä työtä tai rakastanko mä tämän alan opiskelua, mitähän musta tulee, riitänkö mä tai oonko mä tarpeeksi edes itselleni ja mistä mä unelmoin ja niin edelleen. ennen kuin sitä edes huomaa, ajatukset kirmaa jo maailmankaikkeudessa, kuoleman lopullisuudessa tai jumaluuden ja suurempien voimien olemassaolossa. yritä siinä sitten nukahtaa.

jotain apukeinoja on siis käytettävä. ja tällaisia neuvoja on tarjolla:

 

hei katso vaikka joku leffa.

menee täysin mönkään, koska se show alkaa kiinnostaa liikaa. kerran vahingossa aloin katsoa jotain tsunamidokumenttia iltasaduksi – kardinaalivirhe. kuolemaa, tragediaa ja surua. equals pahaa oloa ja painajaisia. equals no sleep.

no katso sitten joku huono leffa.

helpommin sanottu kun tehty. oikeasti huono elokuva saattaa nimittäin alkaa kiristää niin paljon, että verenpaine nousee samaa tahtia kun se koo tohon otsalohkoon. ja mikään ei pidä ihmistä paremmin valveilla kuin viha tai ärsytys.

juo lasi lämmintä maitoa tai syö vaikka voileipä.

ajatuksena ehkä ihan kiva, mutta todellisuudessa sä ikään kuin aloitat päiväsi tällä uudelleen. syömisen jälkeen tuntuu siltä, että pitää uudestaan rauhoittua, käydä iltapesulla tai vähintään pestä hampaat, huuhdella kasvot ja hoitaa muut iltatoimet. oho, sitten tulikin pissahätä. sitten sä yrität uudestaan mennä nukkumaan ja yllätys, yllätys!

ET SAA UNTA.

kuule lue vähän aikaa kirjaa.

joo, tää on varmaan ihan ookoo, jos sulla ei ole silmälaseja. todellisuudessa nimittäin rillit painaa sua poskeen, nenään, ohimoon, silmäkulmaan tai all of the above. niin, ettet varmasti rentoudu kyllä yhtään vaan päinvastoin, verisuonet katkeaa päästä. lienee tarpeetonta edes mainita että se ei tuudita mukavasti uneen ei sitten millään. ja jos tuudittaa, on palkkana rikkinäiset tai vähintään lähmääntyneet kakkulat.

 

näin ollen kumoan siis kaikki nämä kalliit neuvot. tästä syystä älköön siis kukaan häiriintykö törmätessään mun silmäpusseihin helsingin keskustan kaduilla.

fear factor

okei. mä pelkään yöperhosia. aivan kuollakseni.

kirjoitan niistä nyt, koska kävin äsken läpi sellaisen near death experiencen erään yökköyhteiskunnan harvinaisen kauhistuttavan edustajan kanssa. kirjoittaminen on vaikeaa, koska mun kädet täräjävät edelleen pelon horkassa ja jälkipuistatukset sekä väristykset sykkivät läpi mun kehon muutaman minuutin välein. innggghhhfff.

mun ikkunasta lensi sisään yökkö. sellainen läski, paksukroppainen, rumista rumin yökkö, joka asettautui heti läpättelemään mun sängyn yläpuolelle seinän nurkkaan ihan kuin se kuuluisi sinne. ne tuuheat, monikerroksiset siivet fläp fläp fläp seinää vasten ja se paksu, painava ruumis pong pong pitkin mun seiniä. yhh. sain heti karmeat fläsärit siitä, kun pari vuotta sitten jouduin pakenemaan ulos asunnosta tällaisen samanlaisen kaverin hyökkäyksen vuoksi. silloin en saanut tapettua sitä läskiä tunkeilijaa, vaan se piiloutui mun asuntoon ja alkoi fläp fläp fläpätellä pitkin seiniä aina öisin saaden mut aivan hermoromaduksen partaalle. olen lähes varma, että se piileksii vieläkin jossain nurkassa ja kerää voimia jotain eeppistä, lopullista kaksintaistelua varten.

no, heti kun tämä perhosten saatana lensi sisään, mun kolmen päivän festaroinnin heikentämä sydänparkani hyppäsi kurkkuun ja aloitti kiivaan pamppailun, pyrki kenties ulos turmeltuneen nahkan alta. samalla hetkellä kaikki neste, mitä mun kropassa oli festariviikonlopun jälkeen jäljellä, alkoi puskea ihohuokosista ulos. flown karaisemat keuhkoni yrittivät hengittää, lähes tuloksetta. millä helvetillä mä aioin nyt karkottaa tai tappaa ton lapsen pään kokoisen eläimen joka kaikessa pahuudessaan keksi lentää just mun ikkunasta sisään?

 kattokaa nyt miten ruma.

onneksi olin just täyttänyt lehtiroskiksen kaikilla niillä koskemattomilla naistenlehdillä, mitä mun postiluukusta on viimeisen puolen vuoden aikana tasaiseen tahtiin tippunut. (mä olen kyllä muuten ihan tampio - tilaan aina jonkun pätkätarjouksen jotakin hömppälehtiä ajatellen, että olispa ihana oppia kotitekoinen kurkkunaamio tai jotain, ja ahdistun heti, kun ne kolahtaa luukusta enkä loppujen lopuksi koskaan avaa niitä. älä tilaa niitä, ääliö!) kevään tuplanumero oli kuitenkin oiva ase yökkötaistoon käydessäni. pelottoman ninjan tavoin heitin sen paksun opuksen kohti perhosnurkkausta ja sen pudotessa alas hakkasin (tyhmänä avarilla, auts) vielä lehden päältä niin monta kertaa, kun arvelin paholaisen tarvitsevansa kuollakseen. mutta sehän perkele vielä läpätteli siellä lehden alla.

hakkasin hiestä märkänä ja raajat tärisevänä sitä naistenlehtimötikkää ehkä vartin, kunnes uskalsin katsoa, onko peto vielä siellä. nyt se oli onneksi kuollut. mutta lisää sydämentykytyksiä aiheutti sen pölyisen ruumiin keräileminen koristetyynyn päältä - sekä tietenkin tieto siitä, että tuolla se makaa (tai ehkä sätkii vielä) mun roskiksessa. yyyhhhhh. puistattaa vieläkin. tää oli kun paraskin rasvanpolttojumppa.

mä olen aivan romuna. siis yhden yökön takia.