kaistat. pliis.

tämä on pseudopoliittinen kannanotto.

mä olen innokas kaista-ajattelun kannattaja. mun mielestä autoilun kaistaperiaatteita (ts. oikeanpuoleinen liikenne –periaatetta) tulee käyttää myös pyöräillessä ja kävellessä. oikeanpuoleinen liikenne, people. palettia välillä sotketaan vasemmanpuoleisen liikenteen maiden turisteilla tai itse sellaisessa maassa käymällä, mutta perusoletuksiltaan kaista-ajattelu on ja pysyy. autoilusta voidaan tuoda (ja mielellään tuodaankin) jalankulkuun myös ohitussäännöstö, joka toimii siis seuraavasti: ohittaminen tapahtuu pääasiassa ohitettavan vasemmalta puolelta - ellei oikealla puolella ole poikkeuksellisen suuri tila tai kyseessä esimerkiksi risteystilanne.

kuvassa kaistaperiaatteeseen sitoutuneet berliiniläiset ohittavat tiellä olevan esteen säännöstön mukaisesti vasemmalta. gut. kuva: ritva touhunaama.

joskus, kun kaksi ihmistä kohtaa kadulla, eivätkä molemmat (tai kummatkaan) ole sitoutuneita kaistaperiaatteeseen, saattaa syntyä mieletön urbaanin huomaavaisuuden tanssi, josta olen ennenkin kirjoittanut. joskus tämä tanssi on riemastuttava hetki ihmisen elämässä ja saattaa pelastaa koko päivän. joskus taas se sama tanssi on yksi valtaisa turhautumien purkaus, joka saattaa synnyttää kiivaita reaktioita, kansainvälisiä käsimerkkejä tai ei-niin-kovin-tukahdutettuja voimasanoja.

no, tämä siksi, että viime viikolla kohtasin jalankulkutiellä sähköisen pyörätuolin, jota pyrin kaistaperiaatteen mukaisesti väistämään niin, että molemmat toisiaan vastaantulevat kappaleet pysyttelisivät omilla oikeilla puolillaan. pyörätuolilla kulkeva henkilö oli kuitenkin ilmeisen sitoutumaton kaistaperiaatteeseen, ja pyrki väkisin vasemmalle. viime hetkellä onnistuin välttämään yhteentörmäyksen ja väistämään vastaantulijaa vasemmalle – saadakseni palkinnoksi hampaiden välistä sihistyjä (varsin mielikuvituksellisia) solvauksia. siis että joku kehtaa olla väistämättä pyörätuolia!

wrong. ETTÄ JOKU KEHTAA OLLA KÄYTTÄMÄTTÄ KAISTOJA.

kevätväsymys my ass. or hers.

mä vastustan kevätväsymystä. en sinänsä ilmiönä, vaan ennemminkin terminä. tai syynä. tai no, tavallaan oikeestaan ihan kokonaan. mun mielestä on jännää, että kaikki tuollaiset ahdistavat olot täytyy liittää vuodenaikoihin (tai säähän): syysmasennus, joulustressi, kevätväsymys... ja yllättäen kesän huonoille fiiliksille ei olekaan mitään vuodenaikatermiä. se on siis silloin ihan omaa syytä, jos stressaa ja on paha mieli. tosin tähänkin on sitten helpotukseksi kehitetty kaikille tuttu lomastressi. anna mun kaikki kestää.

lomastressin saa helposti aikaan matkustamisesta, sen puutteesta tai pahimmassa tapauksessa lomakuvissa poseeraamisesta.

en siis missään nimessä väitä, etteikö sää voisi olla syynä paskaan meininkiin. mä vaan vastustan tota terminologiaa. jos syksyllä sattuu vähän vituttamaan, on joku kaveri heti viisaana kertomassa, että toi on nyt varmaan sitä syysmasennusta. mitä, eikö mua saa ottaa ihan muuten vaan päähän?? samoin keväällä, kun jonain aamuna menee vahingokseen sanomaan, että tänään vähän väsyttää eikä olis millään jaksanut tulla töihin, niin duunikaveri fiksuna kouluttaa, että no se on kevätväsymystä, sitä on nyt ilmassa. pää kiinni, tampio. ei ole. nyt on vaan ihan tavallinen aamu.

tietenkin joskus nämä sääilmiöt saattavat helpottaa, koska silloin se stressi/masennus/ahdistus/väsymys ei ole omaa (tai kenenkään muunkaan) syytä, etkä ole silloin ainoa joka siitä kärsii. fuck it, sanon minä. jos on huono meininki, siitä pitäisi voida nauttia täysin eksklusiivisesti ilman, että kuus miljoonaa muutakin ihmistä voi sanoa, että niillä on sama fiilis siks kun aurinko nyt paistaa/ei paista/paistaa väärässä paikassa.

ottaa päähän ja väsyttää. ihan jokaisena vuodenaikana.

:)

mä inhoan silmäniskuhymiötä. ja kun sanoan inhoavani sitä, mä todella tarkoitan mitä sanon. nyt ei puhuta mistään pikku ärsytyksestä tai hauskoja anekdootteja tuottavasta vitutuksesta, vaan syvästä inhosta, joka nostaa karvat pystyyn, panee veren kiehumaan ja tuntuu luissa ja ytimissä asti.

hymiöitä käytetään tukemaan kirjoitettua sanomaa tai avuksi antamaan sille sanomalle sävyn, kirjoitetussa kielessä kun ei hymyily tai kulmien kurtistus näy. koko homma on kuitenkin lähtenyt vähän lapasesta, eikä mitään muka voi enää sanoa ilman jonkinlaista hahmoa siinä kyljessä.

 tämä lienee sitten :o -hymiö.

mutta silmäniskuhymiö. ihan oikeasti - mikä sen koko homman pointti on? silmäniskuhymiöllä onnistuu antamaan itsestään epäluotettavan (joskin ehkä leikkisän) kuvan, hellästi pikkutuhman vaikutelman tai vaihtoehtoisesti pyyhkimään pois kaiken, mitä hymiötä edeltävä lausekokonaisuus on sisältänyt.

demonstroidaanpa esimerkin avulla:

"me oltiin jaskan kanssa pariisissa ;)"

tämä ylläoleva lause herättää minun mielessäni kolmenlaista kysymystä: olitteko te kuitenkaan oikeasti pariisissa? vai oliko siellä kenties kanssasi joku muu kuin jaska? vai yritätkö sanoa, että pariisissa niinkutsutusti heiluteltiin villisti lakanoita?

mutta ei. henkilö yrittää yksinkertaisesti sanoa, että oli jaskansa kanssa pariisissa. JÄTÄ SE SILMÄNISKUHYMIÖ POIS.

joo, ja sitten mun uusi inhokki klassisen silmäniskuhymiön rinnalla on nykyään tämä tämmöinen kieltä näyttävä hymiö. 

:P

siis tässähän ei nyt ihan tosissaan enää voi olla mitään pointtia. kuinka monta kertaa sä normaalin ihmisten välisten keskustelun aikana sanot jotain, joka vaatisi tuekseen kielen näyttämistä? sitäpaitsi facebookin kieltä näyttävä hymiö ei ole yhtään huvittava, hassu tai leikkisä - vaan näyttää siltä, että sitä olisi kuristettu niin kauan, että kuiva kieli on lipsahtanut elottomien huulten välistä vahingossa ulos. mihin lauseeseen kukaan haluaa liittää tajuttomaksi kuristetun hymiön?

noni. ei kai tässä muuta ;)

rrreenit

kirjoitin jo viime vuonna noloista tilanteista urheilullisiin harrastuksiini liittyen. tänä vuonna jatketaan selkeästi samalla linjalla, sillä kuntosalilla käyminen on muodostunut mulle haasteeksi muutenkin kuin vain liikunnallisesti.

olen huomannut, että punttikselle pakkaaminen on taito, joka vaatii melko paljon hiomista. sitä unohtaa jotakin lähes joka kerta - pyyhkeen, shampoon, vesipullon tai pahimmassa tapauksessa treenikengät. jollakin tavalla näistä kaikista puutteista kuitenkin selviää: pyyhkeen voi vuokrata, shampoon lainata, vesipullon ostaa ja pahimmassa tapauksessa treenata kengittä.

kuvan henkilö voi huoletta olla paljasvarpain, sillä hän ei ole kuntosaliympäristössä.

mun muistista on kuitenkin viime aikoina lipsahdellut kuntosalikäynnin yhteydessä sellaisia asioita, jotka ovat osoittautuneet hankalammiksi korvata.

tässä taannoin salilla käydessäni unohdin sukat, ja jouduin siis treenaamaan paljain jaloin juoksulenkkareissa. voin kertoa, että runsas liikkuminen sukattomana ei ole fyysisesti miellyttävä yhdistelmä. tästä kertovat myös punakat kantapään nahat ja ryppyiset varpaat.

no sitten viime viikolla salille lähtiessäni unohdin puhtaat pikkuhousut kotiin. kaikki oli siis aivan loistavasti, kunnes treenin jälkeen suihkunraikkaana aloin pukeutua kotiinlähtöä varten, hillitysti valaistussa pukuhuoneessa, jossa panhuilumusiikki soi, ja jouduin kohtaamaan sen todellisuuden, että tällä kertaa joudun kulkemaan kotimatkan ilman alusvaatteita. monet varmasti jo tietävät, mutta voin silti tässä kohtaa kertoa, että housujen kova farkkukangas ja kommandohommat eivät nekään ole fyysisesti miellyttävä yhdistelmä. selvisin kuitenkin tästä koettelemuksesta vammoitta.

kaiken huippu kuitenkin oli se, kun viimeksi salilta lähtiessäni unohdin laittaa housut jalkaan. miten tämä voi olla mahdollista, mietit kenties. niinpä. samaa mietin minäkin. lohdullisena faktana voin kuitenkin paljastaa, että jalassani olivat paksut ja piukeat sukkahousut (jotka luultavasti olivat kyseessä olevan housujen unohtumisen syynä). en siis pallerehtinut helsingin keskustassa 19 asteen pakkasessa kuitenkaan täysin housuitta.

nyt alan vaan miettiä, onko tällä mun hajamielisyydellä mitään rajaa? pian huolestun toden teolla. mitähän multa seuraavaksi unohtuu?

... ja kas näin on maailmassa yksi syy lisää olla menemättä kuntosalille.

turisteista, junteista, suomalaisista

kuvan turisti ei ole ilmeisesti tutustunut välttelyperiaatteeseen, sillä hän on pukeutunut maansa kansallisväreihin. daiju.

olin tässä taannoin matkalla, ja auringossa loikoillessani kylmää helmeilevää olutta välillä siemaillen, aloin miettiä sitä, millä tavalla turisti suhtautuu toiseen ulkomailla ollessaan. lomallahan sut tavallaan muutenkin irrotetaan siitä tavanomaisesta kontekstista ja parhaimmassa tapauksessa saat reissussa keksiä itsesi ihan kokonaan uudestaan.
...ja pahimmassa tapauksessa saatat jopa tehdäkin niin.

no, joka tapauksessa. tulin siihen tulokseen, että karkeasti sanottuna reissussa ystävistä tulee vihollisia ja vihollisista ystäviä. esim. ruotsalaiset ja venäläiset ovat yhtäkkiä tosi mielenkiintoista porukkaa, joiden kanssa jaksetaan turista terassilla yömyöhään.

...mutta sitten turistit, jotka jakavat kanssasi saman kansallisuuden, kierretään helvetin kaukaa, sillä mikä olisikaan nolompaa kuin viettää loma toisen suomalaisen junttiporukan seurassa. omiin maamiehiin ulkomailla on itse asiassa kolmenlaista suhtautumistapaa: 

välttely viimeiseen asti (tähän liittyy jatkuva tuppisuisuus ravintolassa, rannalla, baarissa ja missä hyvänsä paikassa satutkaan olemaan, jossa sinun tulisi nauttia ja pitää hauskaa, ja joudut hillitsemään kaikki omankieliset innostuksen kiljahduksesi, peittämään hauskat t-paitatekstit ja pitämään nokiat taskussa varmistaaksesi, ettei kukaan tunnista sinua suomalaiseksi - ja kun ravintolan sisäänheittäjä tai rättikaupan henkilökunta kysyy "are you from sweden?", nyökkäät tyytyväisenä).

bongailu (liittyy läheisesti välttelyyn, sillä kanssakäymistä ei päästetä tapahtumaan, mutta tämä sisältää myös tukkimiehen kirjanpito –henkistä kisailua suomalaisten turistien lukumäärästä). lähes kaikki ulkomailla matkustaneet voivat varmaan myöntää syyllistyneensä tähän, tietoisesti tai tiedostamattaan. ”kato, toi on ihan varmaan suomalainen.” jollet noudata ensimmäisen kohdan välttelyperiaatetta, tulet satavarmasti bongatuksi (ks. kuva. bongaa suomalainen).

bondaus (älä tee tätä). tämä tarkoittaa sitä, että jokainen matkan varrella vastaan tuleva suomalainen on tuttu, mutta eksoottinen nähtävyys, jonka kanssa haluaa ja täytyy jutella. ainoastaan idiootit ja juntit toimivat ulkomailla ollessaan tällä periaatteella. muistan itse ranskassa vaihto-oppilaana ollessani, monta kuukautta täysin paikallisessa ympäristössä eläneenä, kun pariisin matkalla törmäsin pikku hutikassa metroasemalla pahaa-aavistamattomaan porilaiseen perheeseen ja sain bondaus-paskahalvauksen. voi sitä perhe parkaa. ne yrittivät vaan fiksusti vältellä kaikkia suomalaisia juntteja.

SEEPIA

VAROITUS! tämä kirjoitus sisältää varsin randomia, asiaankuulumatonta kuvamateriaalia, jota esitetään puhtaasti demonstratiivisista syistä.

mä vihaan seepiaa. en tiedä, kuka munaton tampio meni keksimään, että kamerassa täytyy erikseen olla seepiamoodi. se sälli pitäis sulkea purkkiin ja heittää seinään. 

kameralla pystyy kuitenkin ottamaan ihan käypiä kuvia ihan ilman sitä seepiahommaa:

 mustavalkoinen valokuva on kuitenkin klassikko. se on, duh, mustavalkoinen.

 
värikuvakin on ihan perus. toimii aina.

 mut mikä helvetti on seepia? 

en henkilökohtaisesti keksi muita hyväksyttäviä syitä seepian käytölle, kuin että halutaan naurettavan näköinen kuva. kuva, joka ärsyttää allekirjoittanutta niin paljon, että lähtee tukka päästä.

seepialla pyritään ilmeisesti antamaan valokuvalle nostalginen ja vanhahtava sävy. my ass. nykyisin on vielä nämä kaikenmoiset hipstamaticit ja muut polaroid-simulaatiot (mitkä nekin on aivan tajuttoman ärsyttäviä, kunnes sellaisen saa omaan käyttöönsä. sitten alkaa kuulkaa sulkijanappi laulaa) jotka antaa kuville nostalgisen ja vanhahtavan sävyn - ja onnistuvat tekemään, kumma kyllä, seepian oikeasti vähän siistiksi. sillä tavalla ysärihengessä, 

tyyliin faksi. 

äh. joudun siis omaksi pettymyksekseni myöntämään, että seepia on hetkittäin ihan ok. tästä kirjoituksesta tulikin sitten itsensä turhaksi tekevä kupla. 

näköjään mä en vaan voinut voittaa tätäkään skabaa.