a train ride is like a bowl of cherries

kuva viime kesältä (c) viivi.

tämä kirjoitus käsittelee junamatkustusta.

aion tässä postauksessa sivuuttaa täysin junamatkustuksen ylihinnoitellut lippukustannukset, ”pika”vuorojen defaultisti myöhästyneet aikataulut, visa electronin pöyristyttävän käymättömyyden, säiden herrojen aiheuttaman hämmennyksen rautateillä sekä sen, että tampereen rautatieasemalle on rakennettu kauppakompleksi nimeltä "pendoliino" …koska niistä me ollaan kaikki saatu jo tarpeeksemme. sen sijaan keskityn muihin asioihin, jotka junamatkustuksessa vituttaa. kivaa, eikö?

jos ajattelet meneväsi ravintolavaunuun parille bisselle, valitse mahdollisimman lyhyt junamatka toteuttaaksesi tämän suunnitelman. totuus on nimittäin se, että tulet viettämään kuitenkin koko matkan siinä mukavan pehmoisessa looshissa aina uusi huurteinen muki kourassa. tämähän on ihan fine, jos sulla ei oo suoraa menoa töihin tai vaikka tili ihan tyhjänä. siinä tapauksessa mä sanon että go for it, ravintolavaunussa pääsee aina jutulle joidenkin mielenkiintoisten tyyppien kanssa. viimeksi opin itse kaikenlaista esimerkiksi kalastuksesta.

jos kuitenkin päätät istua omalla paikallasi koko matkan, saat jakaa vaunun monenlaisten arkkityyppien kanssa. 

sulla on siinä samassa vaunussa aina VÄHINTÄÄN yks tyyppi, joka puhuu puhelimeen mielellään koko matkan. se vaikuttaa loukkaantuneelta ja hiukan eksyneeltä aina, kun puhelu loppuu, eikä sillä mene kovin montaa minuuttia uuden numeron valitsemiseen. ja kun se on hetken aikaa hiljaa (ehkä siksi, että sen valitsema henkilö puhuu toista puhelua ja se odottaa kiltisti sulkematta puhelinta), sitä huomaa pettymyksekseen ja yllätyksekseen jopa vähän kaipaavansa sen höpöttelyä.

yleensä vaunusta löytyy myös sellainen kaveri, joka pitää konduktöörejä asiakaspalvelijoina ja itseään junan tärkeimpänä asiakkaana. joka kerta, kun lipuntarkastaja kulkee ohi, on tällä tyypillä jotain kysyttävää – kuten missä ravintolavaunu/tupakkakoppi/lähin wc sijaitsee tai milloin ollaan perillä riihimäellä/kiteellä/jyväskylässä tai miltä raiteelta lähtee junayhteys vammalaan/seinäjoelle/satamaan tai paljonko maksaa voileipä/kahvi/lonkero minibistrokärrystä. sitten se alkaa vielä morjestelemaan sitä konnaria ihan kun siitä olis tullut joku kanta-asiakas. gimme a break.

joo ja tää minibistrokärrykin on ihan oma mysteerinsä. kilisevä, pyörillä kulkeva tiski keksittiin korvaamaan jo aiemmin mainituilla pehmoisilla loosheilla varustettu ravintolavaunu, jossa saattoi - jestas sentään - jopa tutustua kanssamatkustajiinsa. olen lähes varma, että tää tehtiin yksinomaan siksi, että yritettiin korjata se virhe, jonka vuoksi ravintolavaunun heiluriovien metallisissa käsisymboleissa on viiden sormen sijasta kuusi.

sokerina pohjalla ovat sitten ne sellaiset uusavuttomat kaverit, jotka ahdistuvat junamatkalla, kun täytyisi vaan lukea kirjaa. nämä ovat niitä, jotka asentavat läppärinsä kiireen vilkkaa junaan astuttuaan siihen edessä killuvalle pikku pöydänkaistaleelle ja katsovat jotain scifi-leffaa tai sarjaa koko matkan - ÄÄNET PÄÄLLÄ. seriously.

ai niin! en ois ukonut että junissa enää 2010-luvulla liikkuu näitä kännykän soittoäänen testikuuntelijoita, joita vuosituhanteen vaihteessa oli runsaastikin – mutta kyllä vain, tämä tuli todistettua keskiviikon ic2-junassa nro 88 16.07 tampereelta helsinkiin. teinipoikien sijasta nämä olivat nelivitosia naisia. näppäinäänet täysillä. ja kännykkäkamera lauloi, oh yes, niin video- kuin stillkuvalauluakin. ne istuivat mun edessä, ja hieman teki mieli sabotoida niiden kaikki kuvamateriaali mielikuvituksellisin käsimerkein ja naamanvääntelyin penkkien välistä. tässä digiajassa paskamaista on vaan se, että ne olisivat huomanneet mun killerin heti sen sijaan, että olisivat nähneet sen vasta kotona filmin tultua kehityksestä. dang nykyaika, pilaat mun jallitukset.