skaba!

nyt, kun tämä kotomaamme ilmasto alkaa taas olla melko haastavaa, saattaa monesti olla vaikeata kulkea pisteiden a ja b väliä katkeamattomassa pystyasennossa: välillä matka saattaa käyttää kulkijaansa myös horisontaalisissa asemissa, lattian tasossa tai vähintään siinä reunalla. 

tyttökavereiden kanssa ollaan jo vuosia sitten pantu pystyyn jokatalvinen skaba siitä, kuka onnistuu aloittamaan kaatumiskauden. jostain syystä allekirjoittanut on hoitanut tämän kunniallisen tehtävän (omasta tahdostaan riippumatta) jo parina vuotena peräkkäin – tosin tänä vuonna titteli meni (onneksi) jo jollekin muulle. varsinaista eksplisiittistä pisteidenlaskua ei harrasteta, mutta pisteitä saa sitä enemmän, mitä useampi ihminen on todistanut tapahtumaa, kuinka paljon on hävettänyt ja tietenkin siitä, miten räväkkä on nauru tai miten kovaääninen on ihastuksen huudahdus, kun suorituksesta kerrotaan muille.

 

kuvassa esiintyvät henkilöt eivät ole osallistumiskelpoisia. 

 pähkinänkuoressa: 

 

1. kaatumista, jota kukaan ei näe, ei lasketa 

 

2. päihteet eivät ole sallittuja: askel horjuu päihtyneenä kaikilla, eikä kaatunutta edes hävetä 

 

3. kilpailu on talvipainotteinen: skaba alkaa ensimmäisestä kaatumisesta, joka johtuu jäästä, lumesta tai näiden yhdistelmästä 

 

4. sitä kovemman tason suoritus, mitä useampi näkee 

 

5. pisteitä saa paitsi todistajien lukumäärästä, myös niiden suhteista: tuntemattomat ovat ystäviä arvokkaampia 

 

6. suoritus jättää mielellään jäljet suorittajaan  

 

pari vuotta sitten avasin kauden lähes täydellisellä suorituksella: työmatkalla astuin aurattuun, liukkaaseen lumimattoon kotikatuni kulmassa, jossa tehtiin yhden talon julkisivuremonttia ja jotakin geneeristä tietyötä yhtä aikaa. luonnollisestikin yritin näyttää viehättävältä KAHDEN raavaan työmiesporukan silmissä, ja juuri ennen kaatumista morjestin miehiä hymy huulessa kadun kulmaan astuessani - saaden samalla muutaman miehistä seuraamaan kulkuani (valitettavasti). haluan tähdentää, että suoritus ei koostunut pelkästä pyllähtämisestä, vaan alkoi sivuluisulla (jossa aina kuvittelee viimeiseen asti voivansa vielä pelastaa tilanteen), joka jatkui voimallisella kylkimätkähdyksellä ja päättyi varsin vaikuttavaan vaakatason luisuun alamäessä. palkinnoksi suorituksesta sain komean mustelman koko oikean reiden pituudelta sekä tietenkin raksamiesten tirskahdukset.

täydellinen nappisuoritus olisi ehkä se, jos olisi menossa tapaamaan jotain suurta tuttavaporukkaa varsin suositulle tapaamispaikalle (vrt. stockan kello) ja onnistuisi mätkähtämään maahan heti sen jälkeen, kun olisi saanut kiinnitettyä kaikkien paikallaolijoiden huomion itseensä innokkaalla, kovaäänisellä tervehdyksellä melko kaukaa.

ehkä mä yritän avata oman pistetilini tällä metodilla tänä vuonna. 

noniin! haastan kaikki mukaan kisaan!